Niin se vain on jäänyt, nimittäin tämä kirjoittaminen. Taisipa olla ainutlaatuinen kerta tuo viimeksi, kun molemmat Poikaset nukkuivat yhtä aikaa. Sen jälkeen onkin sitten sylitelty ja leikitty vuorotta. Välillä on ruokaa laitettu kolmeen suuhun yhtä aikaa jne. On tämä hommaa... Nostan hattua suurperheiden äideille! 

Elämä on jatkanut melko seesteistä menoaan kaikesta huolimatta. Se onkin muuten jännä juttu, että vaikka jokainen onkin "oman onnensa seppä", niin silti elämä vie eteenpäin vaikkei tekisi mitään. Mietin silloin kun esikoinen syntyi (taas näitä lapsijuttuja..., mutta se nyt oli ehkä yksi...noh, ainakin erilaisimmista päivistä ikinä), että miten itselle päivä oli niin ihmeellinen ja toiset ne vaan kävi normaalisti töissä ja kaupassa. (Päivä oli tosin sunnuntai, mutta onhan ne nykyään kaupat auki silloinkin.. :)) Kun päästiin kotiin, posti toi ihan samalla lailla laskuja kuin ennenkin. Olisi tehnyt mieli huutaa postiluukusta, että "Haloo!? Meillä on nyt tärkeämpääkin tekemistä!"  Meidän perheen elämä muuttui kertaheitolla, mutta kaikki muu jatkoi tavallista kulkuaan.  

Joku prosessi tuostakin ajasta käynnistyi, kun sitä on niin voimakkaasti halunnut muuttaa elämäänsä. Toiset ovat varmaan ihmetelleet ratkaisujamme (huomaatteko, kuvittelen että jotkut muka ehtisivät omilta kiireiltään suoda edes ajatuksen meidän elämällemme), mutta ne jotka meidän parhaiten tuntevat, ymmärtävät kyllä miksi.

No, täällä sitä elellään juuri meidän näköistä elämää ja otetaan vastaan mitä tulee. Elämä voi tosiaankin muuttua hetkessä omasta halusta, mutta myös sen puuttuessa. Tervetuloa muutos! 

P.S. Katson tässä samalla ikkunasta, kun J työntää vaunuja pitkin hankia tuolla pellolla näin arkiaamuna. Jokin muutos tässäkin on tapahtunut ;)