Tässä odottelen yliopistolle lähtöä, kun J palaveeraa etäyhteyksiensä avulla täältä kotoa. Kun on yksi auto, niin se jolla on tärkeämpää menoa määrää aikataulut. Raksalla tehdään kovaa vauhtia saunaa (siitä tuli melko ruskea...mutta tykkään!), asennellaan hanoja ja pian kai laittavat lattioihinkin laminaatit. Pari viime viikkoa olen ilahduttanut raksamiehiä ja aviomiestäni kysymyksillä "milloin se on valmis?", "joko se on valmis?", "meneekö vielä pitkään?", "kestääkö tämä vaihe kauan?" ja "mitä muuta pitää vielä tehdä?". Vastauksina olen saanut pitkiä juurtajaksainselvityksiä, ostoslistoja, erinäisiä pulma- ja valintatehtäviä, mutta en vieläkään tiedä MILLOIN se tapahtuu. 

Nyt alkaa tuntua hieman haikealta, että se tosiaan on pian ohi. Voiko stressistä tykätä? Voiko siihen jäädä koukkuun? Jotenkin vain surettaa, kun enää ei tule yöllisiä kuvastonkatsomissessioita, pitkiä kauppareissuja rautakauppoihin (niistä en niin välitä, mutta sisustusshoppailut olivat loppujen lopuksi ihan kivoja), illalla pimeässä hiippailua raksalle, talkoopäiviä....tai itseasiassa: ensi kesänä alkaa ilmeisesti hallin rakentaminen... Jospa siinä voisi jo sitten itsekin tehdä jotain konkreettisempaa! 

Nyt kyyti lähtee. Täytyy jatkaa myöhemmin.