Raksan välissä täytyy vähän raportoida muustakin elämästä täällä. Syksyn satoakin on hiljalleen kerätty talteen. Mansikat ovat jo loppu, vadelmia on vielä jonkin verran keräämättä. Mustikat ovat huvenneet erityisesti Poikasen suuhun. Omat perunat, sipulit, herneet, kaalit ja salaatit on olleet käytössä jo viikkoja. Ihanaa kun voi hakea tuoreita tuotteita suoraan takapihalta, tosin ei nyt ihan yksinkertaisesti ja nopeasti, mutta kuitenkin. J:n rakentaessa olen ollut Poikasen kanssa aamusta iltaan ja hänen innollaan ei ulkona voi vain "käväistä". Muutaman kerran on perunanhakureissu kestänyt niin kauan, että on joutunut lämmittelemään jääkaapista eilisiä ruokia suurimpaan nälkään. :D

MiniPoikanen kasvaa masussa iloisesti. Herättää minut usein aamuisin kuuden maissa potkutteluillaan. Aiemmassa raskaudessa minulla ei ollut oikeastaan mitään oireita ennen laskettua aikaa, jonka jälkeen seuraava viikko oli aikamoista kärvistelyä. Nyt olen kuin vanha mummo kremppoineni. Naapurin yli kahdeksankymppinen pappakin ämpäriä heilutellen poimuri kädessä huuteli pihaltaan, että "onkos Minna käynyt mustikassa?" Hieman hävetti sanoa, että ei pysty, ei kykene. Vasen jalka on välillä niin kipeä, ettei kärsi astua ja mahakin niin iso, ettei minusta taida olla kuin viinimarjoja keräämään. En voi tajuta, että edellisessä raskaudessa kävin vielä syyskuussa puolukassa ihan sutjakkaasti (molemmissa la:t  loka-marraskuun vaihteessa). Mutta jospa sitä vuoden päästä sitten :)

Kurjetkin jo huutelevat siihen malliin, että syksy on tulossa. Täällä maalla sen huomaa niin helposti, kun luonto alkaa muuttua. Kaupungissa sitä näki vain ikkunasta sataako vai paistaako ja mittarista pystyi ehkä jotain suuntaa katsomaan vaatetukselle. On ollut tosi mukava kesä ja odotan jo kovasti syksyä, koska se on yksi parhaista vuodenajoista. Ehkä talvi vie voiton, jos on pakko päättää kumpi :)

Meillä on käynyt tänä kesänä paljon vieraita, mikä on erityisesti tehnyt tästä kesästä mukavan. Puuhaa on riittänyt liikaakin, vaikka ehtiihän nekin. Tässä kun on kuitenkin ajatuksena ollut asua loppuelämä. Juuri yksi vieraista kysyikin, oletteko viihtyneet täällä kaupungin ja kerrostalon jälkeen. Minä ainakin olen nauttinut ihan täysillä tästä elämästä, vaikkei tämä nyt ihan helppoa ole (varsinkaan tässä tilassa). Eipähän tarvitse käydä hikisellä ja kalliilla kuntosalilla, kun voi kyykkiä omalla pihalla ja tehdä vaikka polttopuita. On myös hiljaista ja rauhallista, luonto alkaa heti pihalta ja ilma on puhdas ja raikas (lukuunottamatta vielä jokin aika sitten rehottavaa naapurin timotei-peltoa, joka sai minut aivastelemaan oikein kunnolla).

Myös yhteiset hetket Poikasen kanssa ovat olleet todella antoisia. Etukäteen hieman jännitin kotiin jäämistä, niinkun täälläkin taisin kirjoittaa. Onneksi Poikanen on mitä mainioimmassa iässä, niille oivalluksille saa nauraa välillä vedet silmissä. Vielä kun puhe ja puheen ymmärtäminen vähän kehittyy, niin meillähän on oikein hauskoja yhteisiä juttuja. 

Kaikki on siis taas paremmin kuin hyvin. Kyllä tämä elämä tästä lyllertää eteenpäin, kuten minäkin masuni kanssa ;) 

-M