Viime viikolla ehdimme juhannusvalmistelujen lomassa käydä Särkän perennataimistolla. Upea paikka, kannattaa käydä! Sieltä yllättäen tarttui mukaan monenmoista. Onneksi oli tarkkaan rajattu budjetti, joten vain pari suunnittelematonta herukkapuskaa lähti vähän niinkuin ylimääräisinä mukaan. Niissä oli marjoja niin paljon, että 5 e tuntui pikkurahalta ;) Lisäksi jäi harmittamaan ne alppiruusut, joista olisin voinut edes yhden napata kyytiin. No, pääseepähän uudestaan. 

Kivikkopenkkiä on nyt aloiteltu yhteistössä miljoonan sääsken ja pienen apulaisen kanssa. Uumoilin, että anoppini alan ammattilaisena saattaa kyllä käydä istuttamassa nuo uusiksi, mutta ihan hyvältä tuo alku näytti ottaen huomioon olosuhteet. Tässä muutama kuva.

Aika piskuisia ovat vielä, mutta jospa se muutaman vuoden päästä. Penkistä löytyy siis tällä hetkellä keltamaksaruohoa ja sammalleimuja eri väreissä. Syksyllä istutan vielä kissankäpälää.

Sammalleimu Scarlet Flame: 

 

Toinen penkki tai oikeammin osa penkistä onkin sitten miesväen mehitähtipenkki. Sinne piti ostaa "rumia kukkia". Penkistä löytyy alppimehitähti, kivikkomehitähti ja seittimehitähti:

Tässä vielä tarkemmin seittimehitähti, joka on kyllä omalla tavallaan tosi kaunis. 

Tämä penkki on siis jo hyvällä mallilla. Siitä puuttuu kissankäpälien lisäksi valaisintolpat :D Seuraavaksi pääsenkin sitten sen varsinaisen perennapenkin kimppuun, jonne tulee pelkkiä "mummolan kasveja". Siitä tulikin mieleen kiva kirjavinkki Jouko Rikkisen Suomalaiset perinnekasvit. Upeine kuvineen ja pienine historiapläjäyksineen kirja on kohtuu kevyttä ja samalla kiinnostavaa iltalukemista. 

-M