Alkuvuodesta alkoivat meidän perheen talonhankintapuuhat. Avaimet käteen -periaatteen ollessa kaikkea muuta kuin äkkiseltään kuviteltiin (hinnasta nyt puhumattakaan), jouduimme taipumaan puuosatoimitusten vertailuun, lvi- ja sähkötöiden kilpailutuksiin, timpureiden metsästykseen ja kaikkeen siihen, mitä kumpikaan meistä ei etukäteen ajateltuna olisi koskaan halunnut kokea. J alkaa olla pelottavan kiinnostunut ja ennen kaikkea pelottavan perillä asioista minuun verrattuna. Minä arvioin tarjoajia, hän tarjouksia, mutta jospa lopputulos olisi näin ollen hyvä. 

Viimeisen viikon aikana J on istunut puhelimessa ja minä keskittynyt pitämään innoissaan kiljuvaa Poikasta mahdollisimman kaukaisessa nurkassa pienessä asunnossamme. Olemme päätymässä hirsitaloon. Luulin, ettei meillä olisi sellaiseen varaa, mutta nyt näyttää että se kilpailee ihan helposti elementtitalojen kanssa, jopa hinnassa. Koitamme käyttää mahdollisimman paljon paikallista osaamista ja jos ei löydy, sitten lähiseudulta. Pienissä yrityksissä näyttää olevan ammattiylpeys, joustavuus ja yrittäjähenkisyys kohdallaan. Myyntihenkisyyttä on kai pakko löytyä, jos meinaa yrityksen pitää pystyssä. Olenkin naureskellut J:lle, että kuinkahan monessa firmassa on juotu kakkukahvit hänen puhelunsa jälkeen. Ihan joka viikolla niissä ei taida edes puhelin soida :)

Kunhan asia tästä vielä varmistuu, niin pidämme blogin ajantasalla näissä asioissa. Ainakin itsellemme on ollut valtavasti apua muista rakennusblogeista, joten jospa tästäkin olisi jollekin jotain iloa. 

-M