Olemme päässeet takaisin kotiin pääsiäisreissusta.

Matka pohjoiseen sai uusia ulottuuvuuksia, kun viikko sitten löysimme auton parkkihallista ikkuna rikottuna. Kyllä on jollakin tekemisen puutetta, kun pitää autoja rikkoa. Tuhrautui pari päivää korjaamisiin jne., ennen kuin pääsimme matkaan. 

Keskiviikkona starttasimme sitten matkaan. Kävimme vielä lähtiessä korjaamolla toteamassa, että toisessakin lasissa oli lyöntijälki. Ei olleet voimat ilmeisesti riittäneet isompaan lasiin...

Matka sujui leppoisasti. Tervolassa pysähdyimme kuin sanattomasta sopimuksesta nähdessämme karkkikaupan. Söimme vähän evästä autossa (kaikki kolme) ja karkkikaupasta mukaan tarttui muutama pääsiäismuna, mikä on meille aika laiha saalis. Ihan terveellistä tosin. Siinä olisi kyllä jollekin bisnesideaa perustaa kunnollinen pysähdyspaikka turisteille kahviloineen johonkin tuohon Kemi(nmaa)n ja Rovaniemen väliin. Ei mitään aaabeeceetä, mutta joku josta saisi muuta kuin hamppareita ja sämpylöitä. Perustaisin ite, mutten ehi :) 

Rovaniemellä shoppailimme vähän ruokaa mukaan ja pian matka jatkui kohti Kittilää. Selvisimme noilla pysähdyksillä. Vasta Levin lähettyvillä Poikanen alkoi hieman kovaäänisemmin kysellä, että ei kai tässä koko päivää tarvitse paikallaan kököttää. Onneksi viihtyy tosi hyvin autossa. 

Perille päästessämme alkoi aikuisiakin nälättää jo kovasti. Koko perhe tankkasi vähän ruokaa ja lähdimme ulkoilemaan. J kaivoi autolle kolon pihaan M:n kehuskellessa vieressä kuinka helposti ja näppärästi hän toissajouluna yksin kaivoi autolle tilan metriseen hankeen "eikä menny ku päivä muiden jouluvalmistelujen ohella". M ja Poikanen tutkivat ulkomaailmaa, sillä Poikanen oli ensimmäistä kertaa hereillä ulkona koko reissun. J kaivoi kolon alle parissa tunnissa...

Vesisateinen ja ihmisiä täyteen tupattu Levi ei inspiroinut meitä loman aikana sen kummempiin urheilusuorituksiin. Reippaat kärryttelylenkit tuntuivat kuitenkin mielekkäämmiltä tunturimaisemissa kuin kotona. Lauantaina piipahdimme vieläkin pohjoisemmassa tervehtimässä Teemun kummeja ja varakummia. Oli oikein mukava lankalauantai, vaikka olo ei kieltämättä kovin langanlaihalta niiden ihanien herkkujen jälkeen tuntunutkaan. :) Nyt lupaan leipoa niitä mettäkakkoja vaikkapa kesän retkille. Resepti on sentään tallesssa!

Sään jatkuessa harmaana, päätimme palata kotiin jo sunnuntai-iltana. Urhoollisesti Poikanen selvisi yhden pysähdyksen taktiikalla. Raukka pieni nukkui pää kallellaan, mitä nyt välillä heräsi kuuntelemaan toisten höpötystä ja naurua.

Loppuun ihan pieni valivali: ihan uskomattomia ohituksia tuolla pohjoisen teillä. Onko etelästä tulleilla niin kiire vai paikallisetko tietävät missä kohdin samat autot joka päivä tulevat vastaan? Milloin mennään satasen vauhdissa peräkärryn kanssa ylämäessä ohi. Yksi turisti jopa ohitti meidät asuntovaunun kanssa mutkassa, kun hiljensimme muun jonon mukana kuudenkympin aluelle. Samaan ilmiöön olemme törmänneet matkalla Oulusta Syötteelle. Kannatan ehdottomasti joustavaa liikennettä, mutta jonossa tapahtuva haitariliike ei nyt ehkä kuitenkaan ole sitä.

Muistelen joskus niitä pikkupoikia, joiden isi kerran Kuusamontien paluuliikenteessä alkoi ohitella autoja, vaikka jonoa oli niin pitkälle kuin näki. Pikkupojat näyttivät meille takapenkiltä kieltä, kun ohittivat. Ei ajettu montaa kilometriä, niin tämä farmari-Volvo oli P-alueella poliisien pysäyttämänä. Meinasin näyttää kieltä takaisin, mutta äitini kielsi jyrkästi. Tästä on kyllä aikaa sen verran kauan, että varmaan nämä pikkupojat ajelevat nykyään itse ko. tieosuudella. Tyyli ei ole muuttunut.