Sillä aikaa kun J kaataa puita tontilta ja minä istun sisällä Poikasen kanssa, on aikaa pohdiskella syntyjä syviä. Tosin Poikanen on nyt pari viikkoa ryöminyt niin kiivaasti äitiään karkuun, ettei tässä paikallaan tarvitse kauaa istuskella. Kaapit aukeavat sujuvasti ja omat lelut eivät voisi vähempää kiinnostaa, jos tarjolla on kännykän latureita, kaukosäätimiä, jatkojohtoja, patoja ja kattiloita, kauhoja tai ihan mitä tahansa. Erityisen kivoja ovat kaikki vähänkään teknisen vempeleet, jotka menevät helposti rikki: mm. pari hiirtä vetelee viimeisiään (siis tietokoneen :).

Joka tapauksessa edelleen yrittäjänä ihmettelen ja toisaalta samalla olen iloisen yllättynyt siitä, miten hyvin suomalaisilla yrityksillä oikeastaan meneekään. Niin moni talovalmistaja tai muun isomman tarjouspyynnön vastaanottaja on vain jättänyt vastaamatta tai vääntelehtinyt puhelimessa tyyliin "no ku just olin tässä maalaamassa kesämökin seinää". Aika moni tällainen tapaus on ilmeisesti provikkapalkalla olevia myyjiä. Ilmeisesti työnantajalle on ok, vaikkei myyjä myy, sillä silloin ei tarvitse maksaa palkkaakaan. Kiintoisa logiikka. Sen sijaan esimerkiksi menestyvä maanrakennusyrittäjä vastaa soittopyyntöön vaikka perjantai-iltana kahdeksan aikaan. Mutta en valita, ilmeisesti olemme löytäneet juuri sellaiset toimijat, joilla tarpeet kohtaavat sopivasti omiemme kanssa. Siitä kai tässä on perimmiltään kysymys siis tarpeiden kohtaamisesta. Ehkä mulla on sitten kumma logiikka tehdä ratkaisuja, mutta ei kai tässä tavarapaljoudessa paljon muuta voi. Keittiön otamme siltä toimittajalta, jonka kanssa pystyy asian hoitamaan tulevana "kesälauantainakin". 

Olen puuhannut tässä ohimennen opiskelujen ja kahden eri yrityksen pyörittämisen parissa, mutta minä hullu vain nautin kun on paljon puuhaa. Ehkä pitäisi välillä malttaa keskittyä ja paneutua kunnolla johonkin, mutta toisaalta pidän vaihtelusta. Nyt tietysti aion vielä olla päätoimisesti Poikasen kanssa kotona ja rauhoittaa muun elämän niin hyvin kuin mahdollista.

-M