Elämä on jatkanut melko seesteistä menoaan kaikesta huolimatta. Se onkin muuten jännä juttu, että vaikka jokainen onkin "oman onnensa seppä", niin silti elämä vie eteenpäin vaikkei tekisi mitään. Mietin silloin kun esikoinen syntyi (taas näitä lapsijuttuja..., mutta se nyt oli ehkä yksi...noh, ainakin erilaisimmista päivistä ikinä), että miten itselle päivä oli niin ihmeellinen ja toiset ne vaan kävi normaalisti töissä ja kaupassa. (Päivä oli tosin sunnuntai, mutta onhan ne nykyään kaupat auki silloinkin.. :)) Kun päästiin kotiin, posti toi ihan samalla lailla laskuja kuin ennenkin. Olisi tehnyt mieli huutaa postiluukusta, että "Haloo!? Meillä on nyt tärkeämpääkin tekemistä!"  Meidän perheen elämä muuttui kertaheitolla, mutta kaikki muu jatkoi tavallista kulkuaan.  

Joku prosessi tuostakin ajasta käynnistyi, kun sitä on niin voimakkaasti halunnut muuttaa elämäänsä. Toiset ovat varmaan ihmetelleet ratkaisujamme (huomaatteko, kuvittelen että jotkut muka ehtisivät omilta kiireiltään suoda edes ajatuksen meidän elämällemme), mutta ne jotka meidän parhaiten tuntevat, ymmärtävät kyllä miksi.

No, täällä sitä elellään juuri meidän näköistä elämää ja otetaan vastaan mitä tulee. Elämä voi tosiaankin muuttua hetkessä omasta halusta, mutta myös sen puuttuessa. Tervetuloa muutos! 

P.S. Katson tässä samalla ikkunasta, kun J työntää vaunuja pitkin hankia tuolla pellolla näin arkiaamuna. Jokin muutos tässäkin on tapahtunut ;)

Pienempi poikanen uhkasi putkahtaa maailmaan syksyllä liian aikaisin, joten asiat muuttivat hieman tärkeysjärjestystä. Kun hän sitten syntyi viikko lasketun ajan jälkeen (kuten isoveljensäkin), on arki ollut melkoista hulinaa. Ihan samat tuntemukset olen käynyt taas läpi kuin esikoisen kanssa: aina ikionnesta epätoivoon ja taas takaisin.

Kuten arvata saattaa kahden alle kolmivuotiaan kanssa ei ehdi juuri mihinkään keskittyä. Josko esikoisen kanssakin päivät olivat syömistä ja vaipanvaihtoa, niin nyt ne ovat sitä kaksinkertaisesti. Joskus öisinä hetkinä, kun väsymys on ollut kova ja meinannut jo itkukin päästä pitkästä imettämisen ilosta, niin jostain on löytynyt sisua jatkaa. Onneksi nykyään on tiivis lähipiiri, jonka varaan voi turvautua muutaman tunnin yöunien jälkeen. Nyt olen ymmärtänyt osittain, miksi ihmiset eivät täysin ymmärtäneet intoani täyttää tämän perheen lapsiluku kohtuullisen nopealla aikataululla. Kaikinpuolinen repaleinen opiskelu-, työ- ja koko elämänhistoriani tuki kuitenkin tätä ajatusta. Nyt odotan kärsivällisesti, mutta innolla seuraavaa elämänvaihetta.

Eräs ystäväni (kotiäiti hänkin tällä hetkellä) kutsuu käsityöharrastustaan henkireiäkseen. Se on minusta hyvä nimitys. Tämä lokikirja on varmasti jatkossa minun henkireikäni, kun nyt arki alkaa toivottavasti helpottaa sen verran, että edes joskus lumitöiden välissä voi muutaman minuutin koneellakin istua. Minulla on kertynytkin monta monituista aihetta, joita haluaisin hieman (erään toisen ystäväni sanoja lainatakseni hieman) "härppiä". Uskon että minulla on omaakin sanottavaa, vaikka koulutukseni myötä tykkään lainailla muista lähteistä :) Miksi sanoa jokin asia uudestaan huonommin, jos joku on sen kerran hyvin laukaissut. ;)

Kirjoitustyylini tulee olemaan kuten minä: provokatiivinen, mukahauska. Käytän surutta sellaisia huumorinlajeja, joita ei kuulemma saisi taitamattomat käyttää, kuten sarkasmi ja ironia. Annan mahdollisille kuulijoille tai tässä tapauksessa mahdollisille lukijoille täyden vastuun - ja enemmänkin jos haluatte. Koettakaa kestää, kommentoikaa tai vaihtakaa foorumia! ;)  

-M

P.S. Niin ja asiajuttuja etsivät: nou hätä, myös J palaa raksan pariin ja kirjoittaa niistä myös täällä.

Kävin Poikasen kanssa toissaviikolla "kaupunkireissulla" vanhempieni luona. Vaikkei kyseessä ole kuin pieni maalaiskaupunki, ihmetteli Poikanen asfaltoituja pyöräteitä ja sitä ettei toisten pihaan voinut noin vain kävellä. Meidän pieni maajussi :) Kotiin päästyään tämä kaksivuotias meni lähes ensimmäiseksi pinoamaan puita...oli ollut jo ikävä kaikkea puuhastelua. Onneksi hän viihtyy ja keksii tekemistä täällä, missä moni tylsistyisi tekemisen puutteeseen. On tainnut tulla isäänsä ja tuoraansa. ;)

Hallikin on edistynyt. Aluskate saatiin elokuun puolella laitettua ja sen jälkeen styroksit lattioihin ja verkot paikoilleen.

Lattiat valettiin viime viikolla ja pikkuhiljaa päästään katon kimppuun:

Onneksi akuuttia kiirettä ei enää tuon valun jälkeen sinänsä ole, joten ehtii tehdä muutakin. J:lla meneekin nyt aikaa kotitöihin ym., kun minä yritän levätä mahdollisimman paljon. Olen joka päivä käynyt rauhallisesti pihalla haistelemassa ihanaa syksyistä ilmaa ja istuskellut kannolla katselemassa etelään suuntaavia kurkiparvia. Mahtava vuodenaika menossa! 

PIha on myös edistynyt. Saimme sopivankokoista mursketta edullisesti, joten enää ei tarvitse juuttua auton kanssa hiekka-kuravelliseokseen. Tuo murske näyttäisi sopivalta ihan lopulliseksi pinnaksi, sillä pihalla tullaan kuitenkin ajamaan traktorilla ym. 

Sain myös kukkapenkin lähes valmiiksi ohimennen, kun eräs taho luopui perennoistaan. Kasvit eivät ole kovin edustavia tähän aikaan vuodesta, mutta ensi kesänä voi näyttää jo hyvältä ;) Tästä penkistä ei tullut ihan sellainen kun suunnittelin, mutta saa nähdä innostunko tekemään vielä toisen. Toisaalta ajattelin, että laittaisin mm. kieloja kasvamaan pitkin tonttia metsänlaitaan. Meidän tontille kun ei juurikaan jää nurmialueita eikä kukkapenkinpaikkoja. Niitä onneksi ehtii suunnitella ja muokata mieleisekseen myöhemminkin. Vastahan tässä ollaan kahdeksan kuukautta asuttu...

MiniPoikanen kasvaa masussa iloisesti. Herättää minut usein aamuisin kuuden maissa potkutteluillaan. Aiemmassa raskaudessa minulla ei ollut oikeastaan mitään oireita ennen laskettua aikaa, jonka jälkeen seuraava viikko oli aikamoista kärvistelyä. Nyt olen kuin vanha mummo kremppoineni. Naapurin yli kahdeksankymppinen pappakin ämpäriä heilutellen poimuri kädessä huuteli pihaltaan, että "onkos Minna käynyt mustikassa?" Hieman hävetti sanoa, että ei pysty, ei kykene. Vasen jalka on välillä niin kipeä, ettei kärsi astua ja mahakin niin iso, ettei minusta taida olla kuin viinimarjoja keräämään. En voi tajuta, että edellisessä raskaudessa kävin vielä syyskuussa puolukassa ihan sutjakkaasti (molemmissa la:t  loka-marraskuun vaihteessa). Mutta jospa sitä vuoden päästä sitten :)

Kurjetkin jo huutelevat siihen malliin, että syksy on tulossa. Täällä maalla sen huomaa niin helposti, kun luonto alkaa muuttua. Kaupungissa sitä näki vain ikkunasta sataako vai paistaako ja mittarista pystyi ehkä jotain suuntaa katsomaan vaatetukselle. On ollut tosi mukava kesä ja odotan jo kovasti syksyä, koska se on yksi parhaista vuodenajoista. Ehkä talvi vie voiton, jos on pakko päättää kumpi :)

Meillä on käynyt tänä kesänä paljon vieraita, mikä on erityisesti tehnyt tästä kesästä mukavan. Puuhaa on riittänyt liikaakin, vaikka ehtiihän nekin. Tässä kun on kuitenkin ajatuksena ollut asua loppuelämä. Juuri yksi vieraista kysyikin, oletteko viihtyneet täällä kaupungin ja kerrostalon jälkeen. Minä ainakin olen nauttinut ihan täysillä tästä elämästä, vaikkei tämä nyt ihan helppoa ole (varsinkaan tässä tilassa). Eipähän tarvitse käydä hikisellä ja kalliilla kuntosalilla, kun voi kyykkiä omalla pihalla ja tehdä vaikka polttopuita. On myös hiljaista ja rauhallista, luonto alkaa heti pihalta ja ilma on puhdas ja raikas (lukuunottamatta vielä jokin aika sitten rehottavaa naapurin timotei-peltoa, joka sai minut aivastelemaan oikein kunnolla).

Myös yhteiset hetket Poikasen kanssa ovat olleet todella antoisia. Etukäteen hieman jännitin kotiin jäämistä, niinkun täälläkin taisin kirjoittaa. Onneksi Poikanen on mitä mainioimmassa iässä, niille oivalluksille saa nauraa välillä vedet silmissä. Vielä kun puhe ja puheen ymmärtäminen vähän kehittyy, niin meillähän on oikein hauskoja yhteisiä juttuja. 

Kaikki on siis taas paremmin kuin hyvin. Kyllä tämä elämä tästä lyllertää eteenpäin, kuten minäkin masuni kanssa ;) 

-M

Eilen vietettiin harjakaisia:

Todella korkealta tuo näyttää, ainakin naisväen silmään. Ja taitaapa se rakentaessakin tuntua ;)

-M

Takapuolelta ollaan maalattu kahdesti eli lopullinen sävy näkyy tässä.

Talo käsiteltiin siis Tikkurilan Valtti Colorilla, sävynä Kihokki. Ensimmäisen käsittelykerran jälkeen sävy näytti auringossa aika ruskealta, mutta parani huomattavasti toisen kerran jälkeen. Ollaan tosi tyytyväisiä sävyyn ja aineeseen muutenkin. Aluksi oli vaikea hallita noin vetistä litkua, mutta nopeasti se alkoi sujua.

Hallillakin on tapahtunut edistystä, mutta palaan siihen toisella kertaa. Näin sadepäivänä kutsuu muut hommat :)

-M

Paikan raivausta on tehty pitkin kevättä ja maatyöt alkoivat toukokuun puolella. 

Sen jälkeen laitettiin kangas sekä hiekkaa ja soraa monta monituista kuormaa.

Lopulta 27.6. tuli paikalle perustusten tekijät. Muotit oli tuotu paikalle jo ennen juhannusta, ja maanantaipäivän aikana ehdittiin laittaa ne paikalleen ja tehdä valu. 

Tiistaina 28.6. purettiin muotit ja perustukset näytti tältä:

Pian pääsee siis täyttöhommiin. 

Hieman raksa-asiaa (J saa paikkailla, kun en kuitenkaan osaa / muista kaikkea kertoa): Talon maalauskelejä ollaan odoteltu ja osin on hoidettu kiireellisempiä hommia alta pois, kuten pihan laittoa. Autolla jäätiin jo kerran kiinni tuohon kurakkoon, joten se meni prioriteettijärjestyksessä ykköseksi. Nyt siihen on tuotu kiviä ja vielä odotellaan pari kolme viikkoa sitten luvattua sorakuormaa...

Maalit on kuitenkin hankittu paikallisesta rautakaupasta helposti ja nopeasti. Osmo Colorin Talomaali olisi houkuttanut, mutta hinta oli järjetön ja saatavuus heikohko. Nyt kärsimme sitten ihan perustikkurilan kanssa, vaikka "asiantuntijat" mitä sanoisivat ;) nimim. en enää erehdy lukemaan netistä hirsitalon maalausvinkkejä. Eiköhän siitä lopulta ihan hyvä tule. Vaihdettiin kuitenkin se alkuperäinen peittävä maali kuultavaan ja sävynä on tämä eli 5075 Kihokki:

Saa nähdä miten ruskealta tai punaiselta tuo näyttää sitten talossa. Ainakin rautakaupan puumallissa oli ihan hyvännäköinen, kun en oikein pidä niistä "peruspunaisista", jotka kuultavana ovat kovin oransseja. Jännää tuo maalien ostaminen, kun tuota pientä puukalikkaakin piti käydä Oulussa asti katsomassa. Toki siitäkään ei lopullista kuvaa saa, mutta näillä mennään...

Hallityömaakin etenee ja toivottavasti jatkossa vauhdikkaammin kun J jää lomalle. Maanantaina hallin perustukset tulivat valmiiksi, joten pian pääsee jatkamaan hommia. Me voimme pikkuassarin kanssa sitten raportoida tilannetta ja tehdä kuvapäivityksiä tänne ;) Minulla on jo ensi kesäksi hauskoja pikkusuunnitelmia hallin "toimistohuoneen" suhteen, mutta saa nyt nähdä mitä sitä kahden lapsen kanssa pystyy tekemään. Todennäköisesti ei juuri mitään ;)

Iik, liki tunti tehokasta työaikaa vielä jäljellä. Palaan siis johtamisen ihmeelliseen maailmaan.. Jännä juttu muuten, että mitä enemmän perehtyy johtamiseen, sitä vähemmän sitä haluaisi itse tehdä. Onneksi ei tarvitsekaan ;) Se on vähän niinku joskus nuoruudessa luin jotain rakkauspsykologista kirjaa ja hetimiten tuli mieleen erota silloisesta poikakaverista :D Parempi olla liikoja kaivelematta ja analysoimatta seleviä asioita. 

-M

Kivikkopenkkiä on nyt aloiteltu yhteistössä miljoonan sääsken ja pienen apulaisen kanssa. Uumoilin, että anoppini alan ammattilaisena saattaa kyllä käydä istuttamassa nuo uusiksi, mutta ihan hyvältä tuo alku näytti ottaen huomioon olosuhteet. Tässä muutama kuva.

Aika piskuisia ovat vielä, mutta jospa se muutaman vuoden päästä. Penkistä löytyy siis tällä hetkellä keltamaksaruohoa ja sammalleimuja eri väreissä. Syksyllä istutan vielä kissankäpälää.

Sammalleimu Scarlet Flame: 

Toinen penkki tai oikeammin osa penkistä onkin sitten miesväen mehitähtipenkki. Sinne piti ostaa "rumia kukkia". Penkistä löytyy alppimehitähti, kivikkomehitähti ja seittimehitähti:

Tässä vielä tarkemmin seittimehitähti, joka on kyllä omalla tavallaan tosi kaunis. 

Tämä penkki on siis jo hyvällä mallilla. Siitä puuttuu kissankäpälien lisäksi valaisintolpat :D Seuraavaksi pääsenkin sitten sen varsinaisen perennapenkin kimppuun, jonne tulee pelkkiä "mummolan kasveja". Siitä tulikin mieleen kiva kirjavinkki Jouko Rikkisen Suomalaiset perinnekasvit. Upeine kuvineen ja pienine historiapläjäyksineen kirja on kohtuu kevyttä ja samalla kiinnostavaa iltalukemista. 

-M

Pohdintoihin liittyen löysin niin hyvin ajatuksiani kuvailevan tarinan Pellon pientareelta. Se menee näin:

Kalastajavene rantautui pienen meksikolaiskylän laituriin. Amerikkalainen turisti kysyi kalastajalta, miten kauan häneltä oli mennyt kalojen nappaamiseen. "Ei kovinkaan kauan", meksikolainen vastasi.
"Miksi et sitten viipynyt pidempään ja kalastanut enemmän?" kysyi amerikkalainen.
Meksikolainen selitti, että hänen pieni saaliinsa riitti hyvin täyttämään hänen ja hänen perheensä tarpeet. Amerikkalainen kysyi: "Mihin sitten käytät jäljelle jäävän ajan?"
"Nukun myöhään, leikin lasteni kanssa ja otan nokoset vaimon kainalossa. Illalla menen kylälle ja tapaan ystäviäni. Näppäilen vähän kitaraa ja nautin elämästä."
Amerikkalainen keskeytti: "Minulla on akateeminen loppututkinto Harvardista ja voin auttaa sinua. Sinun pitäisi alkaa kalastaa pitempään joka päivä. Sitten voit myydä ylimääräiset kalat ja ostaa isomman veneen. Isompi vene tuo enemmän rahaa, jolla voit ostaa toisen ja kolmannen veneen ja niin edelleen, kunnes sinulla on laivue troolareita."
"Sen sijaan että myisit kalat välittäjälle, voit neuvotella jalostustehtaan kanssa ja ehkä perustaa oman jalostamon."
"Sitten voit jättää tämän kylän ja muuttaa Mexico Cityyn, Los Angelesiin tai jopa New Yorkiin. Sieltä käsin voit johtaa yritystäsi."
"Miten kauan siihen menisi?" kysyi meksikolainen.
"Ehkä noin 20-25 vuotta", vastasi amerikkalainen.
"Ja sitten?"
"Siitä se varsinainen hauskuus alkaa", vastasi amerikkalainen. "Kun kauppa käy, voit myydä osakkeet ja kääriä miljoonia."
"Miljoonia? Entäs sen jälkeen?"
"Sen jälkeen voit jäädä eläkkeelle, asettua pieneen rannikkokylään, nukkua myöhään, leikkiä lasten kanssa, käydä vähän kalassa, ottaa nokoset vaimon kainalossa, viettää illat ystävien kanssa ja näppäillä vaikka vähän kitaraa."

 -M, joka tahtoisi aina nukkua myöhään, leikkiä lasten kanssa, käydä vähän kalassa, ottaa nokoset miehen kainalossa, viettää illat ystävien kanssa ja näppäillä vaikka vähän kitaraa (no, pianoa ehkä mieluummin, mutta kaikki käy... ;)